tiistai 6. huhtikuuta 2010

Tanaan oli vuorossa reissun ensimmainen peli jenkkia Ruben Gonzalesia vastaan. Voitto tuli hyvalla pelilla 62 76(3). Olen omaan esitykseeni hyvin tyytyvainen. Ottelu alkoi vastustajan syotolla, jonka sain murrettua ohitettuani tilanteessa 30-30 hanet kaksi kertaa perakkain linjaa pitkin, ensiksi kammenelta ja sitten rystylta. Molemmat pitivat syottonsa sen jalkeen 4-2 tilanteeseen saakka, jolloin sain murrettua Gonzalesin syoton toistamiseen. Pidin helposti oman syottoni sen jalkeen, joten ensimmainen era oli nopaesti paketissa. Toisessa erassa sain murron 1-1 tilanteessa ja taas pidettiin syottoja aina 4-3 tilanteeseen asti, jolloin minulle tuli ottelun ainoa huono syottovuoro. Pelasin pari palloa huolimattomasti ja vastustaja kaytti tilanteen hyvaksi. Edettiin siis tie breakiin. Minulla oli kuitenkin hyvin vahva itseluottamus tie breakin alkaessa, etta tulen hoitamaan ottelun suoraan kahdessa erassa. Pelasin tie breakin kokonaisuudessaan hyvin paasten nopeasti 6-2 johtoon ja paatin ottelun mukavasti assaan. Koko ottelu kesti noin puolitoista tuntia.

Pelasin ottelun ehka juuri sellaisella taktiikalla, josta itse eniten pidan. Vastustajalla oli hyva kammen ja han peitti vahvasti rystyaan seisomalla pisteiden aikana aina metrin pari keskilinjasta rystyn puolella. Huomasin taman nopeasti ja aloinkin pelaamaan alusta asti hyvin paljon hanen kammenkulmaansa. Usein hanenlaisensa pelaajat eivat ole ollenkaan tottuneet siihen, ja sain hanet pois hanen mukavuusalueeltaan. Pyrin ottamaan palloa myos mahdollisimman aikaisin, jotta saisin hanelta viela enemman aikaa pois. Tuloksena oli reippaasti lapilyonteja hanen kammenpuoleltaan, ja sain samalla avattua hanen rystykulmansa. Han ei pystynyt lukemaan lyontejani ja teki paljon virheita. Sain hanet melkein jatkuvasti huonoon tasapainoon, ja tuumimmekin Ollin kanssa matsin jalkeen, etta han ei saanut lyotya takakentalta yhtaan voittolyontia koko ottelussa. Ote pysyi siis minulla. Toisessa erassa han alkoi kuitenkin nousta paljon verkolle, kun han huomasi, ettei hanella ollut takakentalta juurikaan jakoa. Han teki taktiikkamuutoksensa fiksusti ja sai silla venytettya toisen eran tasaiseksi. Syottoni toimi hyvin koko ottelun, ja sainkin pidettya omat syottovuoroni helpohkosti. Kokonaisuutena olen siis hyvin tyytyvainen otteluun, game-planini toimi, ja pidin koko ottelun ajan otteen itsellani. Ilman yhta huonoa omaa syottovuoroa ottelu olisi ollut lahes taydellinen.

Seuraava vastustajani on ranskalainen Gary Lugassy, jonka pelia ehdimme hieman nahda Ollin kanssa. Han on vasenkatinen, ja hanen rystynsa vaikuttaa paremmalta kuin kammen. Syotto hanella on voimakkaan sivukierteinen ja vasurin sivukierrehan harvoin on helppo palauttaa. Lahden kuitenkin hyvin luottavaisena otteluun. Kaksinpelini oli kuitenkin merkitty vasta torstain ohjelmaan, joten huomenna vuorossa on vain nelinpeli. Kohtaammen romanialaisparini kanssa siis ranskalaisen parin, joten saan hieman ensituntumaa Lugassysta jo huomisessa nelinpelissa. Mielenkiintoista.

Paivaohjelmamme alkoi tanaan aikaisella heratyksella, jotta kroppa ehtii herata ennen pelia. Loimme vajaat puolituntia Ollin kanssa kahdeksan aikaan, jonka jalkeen oli siis ottelun vuoro. Ottelun jalkeen menimme viela noin 20 minuutiksi lyomaan ja hiomaan muutaman hyokkayslyonnin. Tulimme takaisin hotellille, lounastimme pastat Mr. Pizzassa ja lepasimme loppupaivan. Illalla kavimme Kino-nimisessa ravintolassa syomassa, ja paatin tanaan herkutella hieman. Tilasin annoksen, jossa oli chateubriand pihvi ja nelja grillattua isoa katkarapua. Pihvi oli uskomattoman hyvaa ja mureaa, en olisi ikina uskonut, etta maassa, jossa liha on melkein aina suikaleina, voisi saada niin hyvan pihvin. Sain hyvasta ruoasta huippufiiliksen. Hinta, n. 15€, ei myoskaan huimannut paata, vaikka se olikin kallein annos mita olemma taalla ravintoloissa nahneet. Aloitin eilin lukemaan toista osaa Jens Lapiduksen trilogiasta. Tama toinen osa minulla on mukana ruotsin kielella, joten sen lukeminen ei ole ihan niin sujuvaa kuin ensimmaisen. Tama teos nimeltaan "Aldrig fucka upp", on kuitenkin temmannut minut taysin mukaansa ja aika kuluu hotellilla lahinna sita lukien. Kirjojen lukeminen on loistavaa reissutekemista.

Pahoittelen, etta kirjoitin taman tekstin ilman a:n ja o:n pisteita, mutta nettiyhtetemme hotellihuonessa ei ole toiminut tana paivana, ja jouduin kirjoittamaan teksitin hotellin omalla koneella. Toivottavasti siita saa kuitenkin selvaa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti