tiistai 27. huhtikuuta 2010

Heliövaara/Feeney - Choi/Lee 6-3, 6-0

Tänään oli jälleen erittäin tuulinen päivä. Se ei kuitenkaan meitä Adamin kanssa haitannut nelinpelissä, vaan pelasimme erinomaisesti ja alun syötönpitojen jälkeen päästyämme vauhtiin emme antaneet vastustajille mitään mahdollisuuksia. Syötimme molemmat hyvin ja saimme tarpeeksi palautuksia kenttään, jotta pääsimme yrittämään murtoja melkein jokaisessa vastustajien syöttövuorossa. Monet niistä saimme menivät 40-40 eli no-ad -tilanteeseen, joissa onnistuimme tänään hyvällä prosentilla. Pelaamme seuraavan nelinpelimme torstaina ykkösssijoitettua englantilaisparia Eaton/Inglot vastaan.

Huomenna minulla on siis vuorossa vain kaksinpelin ensimmäinen kierros etelä-afrikkalaista Raven Klaasenia vastaan. En ole hänen ikinä nähnyt pelaavan kaksinpeliä, mutta sanoisin, että hänen vahvuutensa on hänen hyvä liikkumisensa. Hän pelaa jonkin verran syöttö-volleyta ja hän pyrkii hyökkäämään paljon verkolle. Taas kerran minulle tulee huomenna olemaan tärkeää pystyä olemaan aktiivinen ratkaisuissani eikä minun tule päästää Klaasenia jatkuvasti hyökkäämään. Hieman vaikea on kuitenkin alustaa huomista peliä, kun vastustaja on yllättävän tuntematon. Voin siis huoletta lähteä pelaamaan omaa peliäni, ja muuttaa sitten ottelun aikana taktiikkaani jos se on tarpeen.

Aamulla herätessäni ulkona satoi vettä, mutta kentät ehtivät onneksi kuivua ennen meidän sinne saapumista. Löimme Adamin kanssa aamupallottelun ja aloitimme lähes loputtomalta tuntuneen pelivuoromme odotuksen. Kentällämme oli ennen meitä eilen kesken jäänyt naisten karsintaottelu ja yksi naisten pääsarjaottelu. On joskus uskomatonta, miten kauan naisten ottelut voivat kestää. Pisteet eivät meinaa loppua millään, ja pisteiden välit kestävät ikuisuuden. Ehdimmekin hyvin syödä ennen ottelua lounaaksi samaa kanaa ja riisiä kuin eilen. Nelinpelimme jälkeen tulimme takaisin hotellille, kun tuuli oli sen verran kova, että harjoittelusta ei olisi saanut paljoa irti. Käytin illan hoidellen tulevien kisamatkojen asioita; varasin lennot ja hotellin Cremonan challengeriin ja lähetin viisumia varten tarvittavan kutsupyynnön Kiinan tennisliittoon. Kävimme illallisella hotellin ravintolassa, jossa söimme pastaa jauhelihakastikkeella ja toisena pääruokana kananrintaa ja perunaa. Ihan täyteen tuli taas, joten voi hyvillä mielin mennä sängylle makoilemaan ja sitten kun siltä tuntuu nukkumaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti