maanantai 12. huhtikuuta 2010

Matkustuspäivät ovat yllättävän rankkoja. Aloitimme päivän tänään aikaisin ja lähdimme aamiaisen jälkeen kävelemään kohti bussia, joka veisi meidät Jejun lentokentälle. Harmittavasti ulkona satoi kaatamalla, joten kastuimme läpimäriksi ja bussin ikkunat olivat koko matkan niin huurussa, ettei ulos meinannut nähdä mitään. Bussissa tuli oikein erillinen nauhoitettu kuulutus, jossa kerrottiin matkanvarrella näkyvistä kauniista maisemista, mutta ne jäivät tällä kertaa näkemättä. Jos tästä kuvasta saa jotakin selvää, niin ei nähnyt kuskikaan kovin paljon eteensä. Onneksi bussissa oli hieno telkkari, josta saattoi katsella golfin mastersin loppuratkaisuja!



Saavuimme puolentoista tunnin bussimatkan jälkeen Jejun lentokentälle hyvissä ajoin. Lensimme Asiana Airlinesin koneella Daeguun, jossa otimme taksin hotellille. On se vaan uskomatonta kuinka halpaa taksilla kulkeminen on Euroopan ulkopuolella. Tänään noin 25 minuutin matka kohtalaisessa ruuhkassa ja hinta alle 7 euroa. Eihän sillä hinnalla pääse Suomessa aina edes taksiin sisään! Hotellimme on hieno kansainvälinen hotelli nimeltä Hotel Taegu ja jo pääsisäänkäynnin ulkopuolelle oli ripustettu hieno banderolli, jossa luki "Welcome ITF athletes". Harvinaista futureissa saada näin hyvää kohtelua. Söimme heti saavuttuamme lounasta hotellin ravintolassa. Minä söin ayriäispastaa tomaattikastikkeella ja yllätyin positiivisesti, kun annokseen kuului myös juoma ja salaatti.

Tulimme koko matkan Seogwiposta eilisen finaalivastustajani kanssa samaa matkaa, joten sovimme iltapäiväksi lyhyet treenit. Lähdimme kentille neljältä ja löimme vain kaikki lyönnit läpi noin 45 minuuttia totutelleen uuteen alustaan ja uusiin olosuhteisiin. Olipa upea tennisklubi täällä Daegussa! Se oli rakennettu jonkun vanhan stadionin, luultavasti yleisurheilustadionin, keskelle niin, että suuret katsomot kiertävät kenttäaluetta. En tänään ottanut kentistä vielä yhtään kuvaa, mutta koetan huomenna ehtiä. Kentät olivat jonkin verran nopeammat kuin Seogwipossa ja pyöärivä tuuli teki palaamisesta aika haastavaa. Toivottavasti huomenna olisi hieman tyynempi päivä. Tulimme hotellille takaisin viiden jälkeen, ja menimme suoraan alakerran pienelle kuntosalille tekemään kevyen huoltavan harjoituksen. Poljin kuntopyörällä reilut puoli tuntia ja tein jokusen keskivartaloharjoitteen ja olkapää/lavanaluehuoltotreenin. Venyttelin vielä vartin loppuun. Kävimme illalla vielä syömässä tuttuakin tutummassa Mr. Pizza -ravintolasta, jollainen löytyi täältäkin läheltä hotellia. Ei tarvitse ainakaan huolehtia, ettei tällä viikolla saisi tarpeeksi syötävää. Söimme Ollin kanssa ison pizzan puoliksi ja minä otin lisäksi vielä yhden pastan. On hyvä syödä paljon, jotta huomenna jaksaa pelata! :)



Huomenna minulla alkaa siis reissun toinen kisa. Vastaani tulee ensimmäisellä kierroksella japanilainen 8-sijoitettu Kento Takeuchi. Hän on jo minun kolmas vasenkätinen vastustajani tällä reissulla, mutta onneksi tykkään pelata vasureita vastaan. Ottelu on merkitty huomenna neljänneksi peliksi kentällä 4, jolla pelit alkavat kello 9. En oikein tunne huomista vastustajaani. Vaikka hän oli samoissa kisoissa minun kanssani ainakin Thaimaassa viime syksynä, en muista häntä juuri ollenkaan. Muistan vain hämärasti niistä kisoista pari japanilaista, joita ei kovin usein kentillä näkynyt. Huominen peli tuleekin olemaan hyvä esimerkki pelistä, johon minun tulee alusta lähtien lähteä omaa peliäni pelaten. Juttelimme Ollin kanssa päivällä henkisestä latautumisesta huomiseen peliin, ja painotimme nöyrää asennetta sekä kovaa työntekoa. On yllättävän yleistä nähdä edellisen viikon voittajan häviävän seuraavalla viikolla ensimmäisellä kierroksella, joten yritän välttää sen tiedostamalla huomisen ottelun henkisen valmiuden tärkeyden. Nelinpelissä olemme parini Adam Feeneyn kanssa kolmanneksi sijoitettuja ja kohtaamme ensimmäisellä kierroksella keskiviikkona korealaisen villikorttiparin Young-Hoon Jeung/Min-Woo Kim.

Lopuksi vielä kuva siitä vesiputouksesta, jota yritimme eilen Ollin kanssa päästä katsomaan.


Tämä kuva on kuitenkin otettu Jejun lentokentällä olleesta taulusta, jossa oli tuo vesiputous kuvattuna. Ei tätä minun kuvaa kuitenkaan ihan heti huomaa feikiksi vai mitä! :-D

1 kommentti:

  1. Kiitos Harri blogistasi, joka varmasti löytyy jo monen tenniksen ystävän kirjanmerkeistä. Hienoa tekstiä! Onnea peleihin!

    VastaaPoista