keskiviikko 7. huhtikuuta 2010

Hävisimme nelinpelin ensimmäisen kierroksen ottelumme 46 76(5) 11-13. Ottelu oli varsin erikoinen jos niin voi sanoa; taso ei noussut erityisen korkeaksi ja koko matsissa nähtiin varmaan enemmän volley-virheitä kuin kolmessa edellisessä pelaamassani nelinpelissä yhteensä. Ensimmäinen erä meni vastustajille yhdellä breikillä, kun minä hävisin ensimmäisen syöttöni. Toinen erä alkoi samalla lailla, kun hävisin taas oman syöttöni erän ensimmäisessä pelissä. Saimme kuitenkin murron takaisin 2-3 -tilanteessa ja mursimme uudelleen tilanteeksi 5-3. Hävisin siihen kohtaan taas syöttöni ja tilanteessa 5-5 molemmat breikkasivat vielä kerran. Tie breakin saimme hoidettua 7-5 ja meillä oli vahva tunne kolmannen erän super tie breakiin. Saimme 3-0 johdon, mutta sen jälkeen peli pysyi tasaisena. Heillä oli yksi ottelupallo 9-8, sitten meillä 10-9, heillä 11-10, mutta lopulta he saivat oman syötön 12-11 -tilanteessa ja voittivat ottelun. Minua harmitti ottelun jälkeen enemmän kuin yleensä, koska en saanut läheskään parastani irti tänään. Jalkani eivät liikkuneet ihan niin hyvin kuin olisin halunnut, sekä lisäksi syötin ja pelasin verkolla alle oman tasoni. Ei voi muuta kuin siirtää ajatukset huomiseen kaksinpeliin, joka on merkattu toiseksi peliksi 10 alkavista peleistä.

Päivän ohjelmamme oli tänään hieman erilainen kuin aikaisempina päivinä. Nukuimme pitkään ja aamupalan jälkeen meillä oli vielä pari tuntia aikaa levätä ennen kuin lähdimme kentille kello 12. Harjoittelimme noin tunnin verran, jonka jälkeen uskaltauduimme ensimmäistä kertaa syömään tennisklubin paikallista ruokaa tarjoavassa ravintolassa. Huoli oli kuitenkin täysin turha, koska saimme erittäin maukasta possua riisin kera. Sen jälkeen jouduimme odottelemaan vielä pari tuntia pelin alkua, kun edelliset pelit hieman venyivät. Ottelun jälkeen tulimme takaisin hotellille, juttelin skypen kautta kotiin, ja lähdimme illalliselle. Söimme Mr. Pizzassa kanan siipiä, valkosipuilileipää ja pizzaa ja nautiskelimme kunnolla. Sen jälkeen kello olikin sen verran, että jokailtaisen venyttelyn jälkeen alkoikin jo väsyttämään. Nukkumaan siis.

Tässä vielä kuitenkin muutama kuva tältä päivältä.

Nelinpelikaverini pelaa tässä omaa toisen kierroksen kaksinpeliään keskuskentällä.



Tässä puolestaan on kuvaa kentästä numero 2, jonka takana kohoaa 1950 metrin korkuinen "Halla-san" -tulivuori.



Ja viimeisenä vielä aikaisemmin lupaamani kuva hotellistamme pimeällä hienosti valaistuna.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti