sunnuntai 30. tammikuuta 2011

Heliövaara/Rodrigues - Desein/Robert ei tulosta

Moikka moi! Tämän aamun uutiset olivat ennenkuulumattomia. Sade jatkuu kaatamalla, eivätkä sääennustukset lupaa mitään helpotusta, joten Reunionin tämän vuoden challenger on tästä eteenpäin PERUTTU! Pelaajille annetaan sen verran pisteitä kuin mitä kaksinpelistä saa kvartseista ja nelinpelistä semeistä. En ole koskaan aiemmin nähnyt tällaista ratkaisua, mutta toisaalta ei täällä taida olla mitään muutakaan vaihtoehtoa, koska saaren ainoalle sisäkentällekin ilmeisesti sataa vettä sisään!

Lähden täältä tänään kotia kohti Mauritiuksen, Johannesburgin ja Lontoon kautta, ja perillä minun pitäisi olla tiistaina. Vähän harmittaa, että odottelin täällä tyhjän panttina kolme päivää, varsinkin kun olisin ihan mielelläni mennyt myös Johannesburgin karsintoihin, mutta mistäpä kukaan olisi voinut tällaista ennustaa. Nyt vain hyvää treeniä kotimaassa seuraavat viikot ja sen jälkeen hyvällä innolla kohti uusia kisoja.

Kommentoijalle Mailapelaaja kiitokset hyvästä ehdotuksesta. Yritän tästä eteenpäin päivittää sivulleni myös samassa kisassa pelaavien muiden suomalaisten tulokset, koska ilmeisesti juuri nopea tulosten päivittäminen kiinnostaa montaa lukijaani

Tässä vielä kuva hotellihuoneeni parvekkeelta. Myös jalkapallokenttä saa osansa käsittämättömästä sademäärästä. Kaivoin netistä esille tiedon, että Reunionin saarella on hallussa suurimman sademäärän maailmanennäytkset niin 24 tunnin (1870mm) kuin 72 tunnin (3929mm) aikana, joten ei ihme, että täällä satoi nytkin vähän reippaammin. Syynä suurelle sademäärälle on kaksi yli kolmen kilometrin korkuista tulivuorta, jotka pakottavat trooppisen ilman nousemaan ylöspäin ja näin siis satamaan.

4 kommenttia:

  1. Onnittelut uudesta sataluvusta! Samalla nousit Suomen kolmoseksi... Ride on!
    T. Mailapelaaja

    VastaaPoista
  2. Onnea pääsystä 300:n kerhoon!!!
    Komea suoritus jo alkukaudesta, ja varmaan aukaisee jo ovia joihinkin haastajakisoihin. Oiva veto ottaa harjoituskausi tähän saumaan, niin saa hyödynnettyä, kun hakee uusiin kisoihin.
    Toisaalta jos vireesi ja tappelutahtosi on tuota luokkaa kuin Sheffieldissä, aivan sama kuka verkon takana on:-)

    VastaaPoista
  3. Kyllä, onnittelut!

    Blogiasi on todella mielenkiintoista lukea! Olisi kiva kuulla treeneistäsikin enemmän. Vaikka aina pikaisesti treenin runko...

    VastaaPoista
  4. Kiitokset nopeista vastauksista. Toinen aihe mikä kiinnostaa harrastelijoita ja junioreita on varmasti tennisammattilaisuus ja raha. Itse alat varmaan olemaan siinä rankingissa missä voit valita turnaukset mielesi mukaan, ei budjetin mukaan. Kaikki tulot kuitenkin menee ilmeisesti vielä pelaamisen rahoittamiseen, vai? Yleisenä ohjeena olen kuullut että tennisammattilaisen tuloista kolmannes tulee palkintorahoista ja loput sponsoreilta, pitääkö paikkaansa?

    Sponsorit ovat varmasti tärkeitä. Kuinka hankit uusia sponsoreita? Mitä saat sponsoreilta ja mitä he odottavat vuorostaan sinulta?

    -Slaissi

    VastaaPoista