tiistai 18. tammikuuta 2011

Heliövaara - Grigelis 5-7, 6-4, 6-3 Heliövaara/Paukku - Pritchard/Rosenzweig 6-2, 6-2

Pahoittelen, että en eilen ehtinyt kirjoittaa blogiani. Ottelumme venyivät aika myöhään illalle, minkä jälkeen lähdimme bussilla vähän matkan päähän sijaitsevaan ostoskeskukseen käppäilemään ja syömään illallista. Olin ruoan jälkeen hyvin väsynyt, ja vaikka se teistä lukijoistani saattaakin kuulostaa ikävältä, priorisoin kisoissa kyllä nukkumisen blogin kirjoittamisen edelle. :)

Kaksinpelini liettualaista Grigelistä vastaan oli ehdottomasti positiivinen esitys, ja olen erittäin tyytyväinen, että sain käännettyä ottelun itselleni tiukan taiston jälkeen. Ensimmäisessä erässä kämmeneni ja varsinkin palautukseni oli aika off-tilassa, mutta pysyin mukana hyvin toimineen syöttöpelini avulla. 5-6 -tilanteessa Grigelis pelasi kuitenkin pari hyvää pistettä ja harmittavasti onnistui erän ensimmäisessä breikkipallossa ohittamaan minut verkkonauhan kautta. Pysyin kuitenkin rauhallisena, koska tiesin, että syöttöpelini tuntui hyvältä ja parantaessani peruslyöntipeliäni pystyisin varmasti haastamaan Grigeliksen.

Toinen erä eteni tyylipuhtailla syötönpidoilla aina 2-3 -tilanteeseen asti, jolloin seivasin kaksi breikkipalloa hyvillä syötöillä. Täman jälkeen sain vihdoin kunnolla painetta vastustajan syöttövuoroon ja onnistuin toisella breikkipallollani murtamaan. Pidin heti perään seivaten taas kaksi breikkipalloa ja vielä kerran erän loppuun selvästi. Henkinen otteeni pelistä tuntui vahvalta kolmanteen erään lähdettäessä.

Kolmannen erän alkuun molemmat pitivät syöttönsä, mutta 1-1 -tilanteessa onnistuin murtamaan jälleen. Pidin seuraavan syöttövuoroni seivaten kolme ja sitä seuranneen syöttövuoroni seivaten peräti neljä breikkipalloa, joista lähes kaikki vielä syöttöpisteillä. 4-3 -tilanteessa sain onnekseni pidettyä hieman helpommin ja otin vielä varmuuden vuoksi ottelun loppuun murron ensimmäisellä matsipallollani. Matsi kesti 2 tuntia ja 45 minuuttia, ja oli fyysisesti aika rankka.

Olen siis erittäin tyytyväinen voittooni Grigeliksestä. Liikuin koko ottelun todella hyvin, ja varsinkin toisesta erästä eteenpäin pelasin järkevästi hyvin vähän virheitä tehden. Huomasin, että Grigelis löi tosi hyvin juoksusta varsinkin kovemmassa temmossa, joten vaihtelin lyöntieni kovuutta ja kierteitä. Taktiikkani toimi loppua kohden yhä paremmin, ja sain lopulta hajotettua vastustajani kämmenen juuri niin kuin toivoin. Grigelis yritti siltä puolelta liikaa ja teki siitä johtuen virheitä. Nousin myös paljon verkolle voittaen sieltä paljon pisteitä. Erityismaininnan annan vielä lisäksi ensinnäkin hyvästä liikkumisesta ja toiseksi syöttöpelistäni, joka kulki Grigelistä vastaan paremmin kuin pitkään aikaan. Sain aika paljon suoria syöttöpisteitä varsinkin tärkeissä paikoissa ja syötin ykkössyöttöäni sisään isolla prosentilla. Johanin kanssa tekemämme hienosäätö syöttöön alkaa siis toimia.

Henkisen puolen osalta ottelu oli mielestäni myös erinomainen esitys. Pysyin koko ottelun ajan tyynenä, mutta silti erittäin voitontahtoisena, ja näytin matsissa ulospäin pelkästään positiivisia tunteita, kuten "come on" -huutoja, joita suustani tuli aika usein. Johanin kanssa pohdimme viime viikolla jonkin verran sitä, että saan lähes aina itsestäni enemmän irti, kun tuuletan ihan vain vaikka laittamalla käteni nyrkkiin. Tämä ihan yksinkertainen käden liike auttaa minua tsemppaamaan ja saa adrenaliinin liikkeelle. Taistelen siis kovempaa, minkä ei pitäisi olla huono juttu!

Nelinpelistä Pritchardia ja Rosenzweigia vastaan ei jäänyt käteen juuri mitään huonon tuomarityöskentelyn ja Rosenzweigin pelityylin lisäksi. Rosenzweig on nimittäin siitä erikoinen pelaaja, että hän ei lyö rystyä ollenkaan, vaan hän lyö kummaltakin puolelta kämmentä kättä vaihtaen. Tämän lisäksi hän myös syöttää kummallakin kädellä, useimmiten ykkösruutuun oikealla ja kakkosruutuun vasemmalla kädellä. Ulottuvuus hänellä on varmasti parempi kuin monella muulla pelaajalla, mutta hieman liikaa hänellä mielestäni menee aikaa mailan siirtämiseen kädestä toiseen nopeissa tilanteissa. Itse ottelussa vastustajamme eivät tainneet itsekään oikein uskoa voittoon, joten saatoimme ikään kuin kruisailla voittoon energiaa hieman säästellen. Mursimme heidät kahdesti kummassakin erässä eikä ottelu kestänyt edes tuntia.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti