keskiviikko 1. syyskuuta 2010

Treenijakso lähenee loppuaan, ja seuraavat kisat alkavat lähestyvät nopeasti. Viime viikon keskityin fyysisellä puolella enemmän voimaharjoitteisiin, ja vaikka treenijakso onkin aika lyhyt, teen tällä viikolla pari terävää räjähtävyys- ja nopeusharjoitetta, jotta tuota voimaa saisi irti paremmin kisoissa. Viime viikon koordinaatiotreeneissä tein 40 kpl erilaisia juoksuja ja sivuttainliikkumisia 20 metrin matkan verran, mikä auttaa koko kropan yhteentoimimisessa ja koordinaation kehittämisessä. Tähän asti kaikki fysiikkatreenit ovat menneet oikein mukavasti, ja varsinkin viime viikolla sain lihakset niin kipeiksi, että kävelykään ei meinannut sujua normaalisti. Kaikkein ilkeintä oli kuitenkin käsivarsien lihasten kipeytyminen ensimmäisen treenin jälkeen niin, etteivät kädet menneet pariin päivään lähellekään suoriksi. :)

Lajipuolella olemme keskittyneet paljon hyökkäys- ja verkkopelaamiseen sekä syöttöön. On ollut ilo huomata, että näinkin lyhyessä ajassa verkkopelini tuntuu kehittyneen mukavasti. Sijoittuminen verkolla ja lentolyönnillä pallon tappaminen sujuvat nyt paljon paremmin kuin pari viikkoa sitten. Myös syöttö tuntuu hieman paremmalta, ja kickikin alkaa pienen tauon jälkeen taas löytyä. Olen treenannut enimmäkseen Henri Kontisen kanssa, mutta myös Herkko Pöllänen ja Rise Lanne ovat Ollin lisäksi olleet verkon toisella puolella. Jokaisessa treenissä on löytynyt hyvä fiilis, ja olen nauttinut jokaisesta hetkestä treenikentällä. Se tekee minut todella iloiseksi.

Vedän huomenna vielä pari lajitreeniä ennen kuin lähdemme Ollin kanssa aikaisin perjantaiaamuna kohti Marseillea. Tarkoituksemme on treenata kisapaikalla kaksi päivää hyvin, jotta matsien alkaessa sunnuntaina olen 100 prosenttisesti valmis kisaamaan. Moni palaaja saapuu challenger-karsintoihin vasta edellisenä iltana, joten yritän saada hyvällä valmistautumisella pienen etulyöntiaseman muihin nähden. Seuraava postaukseni onkin siis varmaan Ranskasta, jonka jälkeen päivitystahtini pitäisi palautua taas normaaliksi. Toivotaan, että nettiyhteydet ovat kunnossa St. Remyssä!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti