keskiviikko 29. syyskuuta 2010

Heliövaara – Perakit Siributwong 5-7, 1-6 Heliövaara/Statham – Gao/Gao 6-4, 6-3


Tämä päivä ei mennyt ihan odotuksieni mukaan, mutta onneksi duppeli kulki todella hyvin ja pelit jatkuvat edes jossain muodossa. Jalkani olivat jostain syystä todella väsyneet jo ennen otteluja, ihan kuin olisin pelannut aamulla pelin tai kaksi, vaikka olin vain lyönyt lyönnit läpi puoli tuntia.

Aloitin ottelun Siributwongia vastaan kuitenkin ihan hyvin ja sain kolmannessa gamessa breikin. Minulla oli kaksi breikkipalloa 5-2 –johtoon, mutta en onnistunut niistä kumpaakaan voittamaan ja lopulta kävi sitten vasta toisen kerran tänä vuonna niin, että hävisin syöttöni syöttäessäni erää kotiin 5-4 –tilanteessa. Syötin siihen kohtaan kaksi tuplaa ihan puskista ja sain vain yhden pisteen omassa syötössäni. Halusin kuitenkin paikata tilanteen heti seuraavassa gamessa, mutta en onnistunut taaskaan kahdessa murtopallossani. 5-6 –tilanteessa pelasin aika katastrofigamen ja hävisin syöttöni tekemällä neljä syötön jälkeisen lyönnin virhettä. Hävisin siis ensimmäisen erän vaikka hallitsin sitä ihan viimeisiä gameja lukuun ottamatta.

Toisessa erässä molemmat pitivät ensimmäiset syöttönsä ja minulla oli 1-1 –tilanteessa kaksi mahdollisuutta murtaa, mutta en tälläkään kertaa onnistunut. Siributwong paransi peliään toisessa erässä entisestään ja hän pelasi sen kokonaisuudessaan todella hyvin. Hän mursi minut 1-2 –tilanteessa ja uudestaan 1-4 –tilanteessa vaikka pistin kyllä kaiken peliin ja taistelin loppuun asti antamatta yhtään periksi. Täytyy antaa hänelle kyllä tunnustusta ennakkoluulottomasta pelaamisesta ja tiukoissa tilanteissa lähes poikkeuksetta onnistuneista ratkaisuista. Hän otti palloa aikaisin ja löi hyvällä pituudella eikä päästänyt minua hyökkäämään varsinkaan toisessa erässä juuri ollenkaan. Hän sai minut pelaamaan juuri niin kuin hän halusi minun pelaavan ja kun siihen vielä yhdistetään minun pikkaisen keskiarvoa heikompi syöttöpelini ja hänen todella hyvät palautuksensa, matsi saattoi mennä juuri näin. En palannut mitenkään hirveän huonosti ensimmäisen erän loppua lukuun ottamatta, Siributwongin pelityyli vain oli minulle hankala ja hän pelasi erinomaisen ottelun. Taistelin loppuun asti, mutta tällä kertaa kävi näin.

Nelinpelissä sain kuitenkin pyyhittyä tappion mielestäni, kun pelasimme parini Stathamin kanssa oikein mallikkaan ottelun. Hävisimme vain kerran oman syöttömme ihan ensimmäisen erän alussa, minkä jälkeen emme antaneet vastustajille edes yhtään breikkipalloa. Mursimme heidät kahdesti molemmissa erissä pelaten hyvää palautus- ja verkkopeliä. He voittivat viime viikon kisan duppelin, joten heidän voittamisensa näinkin vakuuttavasti oli meiltä ihan hyvä saavutus. Saamme huomenna semeissä vastaamme taiwanilaisen parin Huang/Lee. Uskon, että pelaamalla samalla tasolla kuin tänään, olemme huomisessakin ottelussa todella vahvoilla.

Matsien alku viivästyi taas tänään sateen takia parilla tunnilla, ja ensimmäiset ottelut aloitettiin vasta yhdeltä. Otin siis aamun rauhassa ennen kuin meni kentille kahdentoista jälkeen. Löin japanilaisen Bumpei Saton kanssa pallottelun ja sovimme pelaavamme Japanin ensimmäisessä futuressa duppelia. Sain parin myös toiselle viikolle, jolloin pelaan taiwanilaisen Chen Tin kanssa. Matsini alkoi kahdelta ja kesti puolitoista tuntia, minkä jälkeen tulin takaisin hotellille syömään välipalaa ennen duppelia. Pelasimme duppelin kokonaan valoissa, joten sen loppuessa kello oli jo päälle kahdeksan. Söin illalliseksi vähän nuudelia ja riisiä possun kanssa ennen nukkumaanmenoa. Huomenna vuorossa on taas aikainen herätys, kun duppelimme on jo toisena matsin yhdeksän jälkeen heti parini singelin jälkeen. Taidan siis mennä tästä nukkumaan.

1 kommentti:

  1. Ei mittään, pää pystyyn! Mahdotonta, että jaksaisi joka viikko olla ihan parhaimmillaan. Kroppa vaatii lepoa reenikaudesta ja matkustelusta, siinä mielessä minusta eka viikon finaalipaikka oli erinomainen suoritus. Uskoa vain itseen, ja peli loksahtaa kohdallaan vielä Aasian kiertueella.

    VastaaPoista