tiistai 7. syyskuuta 2010


Eilinen oli taas hyvä treenipäivä. Nukuimme pitkään ja söimme aamupalan rauhassa ennen puolilta päivin alkanutta harjoitusta Janowiczin kanssa. Pääsimme pääklubille treenaamaan puolelle kentälle 45 minuutiksi, minkä aikana ei juuri muuta ehtinyt kuin lyödä lyönnit läpi. Tässä on kuva klubin keskuskentästä, jonka katsomot ovat ihan mukavan kokoiset kummallakin puolella sijaitsevine aitiopaikkoineen.



Treenin jälkeen söimme klubin pelaajaravintolassa lounasta, johon sisältyi pastaa bolognese-kastikkeella, jauhelihapihvi, hedelmä ja jogurtti. Tulimme lounaan jälkeen ruokalevolle hotellille lukemaan kirjoja. Sain loppuun reissun ensimmäisen kirjani, Jari Tervon Koljatin, joka sisälsi paljon oivaltavia ajatuksia ja lausahduksia, mutta jonka viimeiset sata sivua menivät minulta kyllä aika pahasti ohi. Seuraavaksi lukuvuorossa on täältä hankkimani David Baldaccin Split second englanniksi.

Iltapäivätreeneissä halusin vähän enemmän aikaa ja tilaa kuin mitä pääklubilla oli tarjolla, joten suuntasimme toiselle off-site harjoituskentistä vähän matkan päähän. Siellä saimme Ollin kanssa rauhassa vetää puolentoista tunnin hyvän treenin, jossa keskityimme krossista-linjaan ja linjasta-krossiin kääntöihin sekä syöttöön. Syöttöni tuntuu olevan hyvässä ja tarkassa kunnossa, joten odotan matseissa pystyväni pelaamaan hyvää syöttöpeliä. Illalla kävimme vielä syömässä salaatin ja pizzan vanhassa kaupungissa sijaitsevassa ravintolassa.



Tämän päivän ohjelmassa minulle oli merkitty vain nelinpeli, joten kaksinpelin ensimmäinen otteluni on vasta huomenna. Nelinpelissä saimme parini Ryderstedtin kanssa vastaamme intialaisen villikorttiparin, joista meillä ei ole sen kummempaa tietoa. Viime yönä satoi ja ukkosti oikein toden teolla, joten matsien alku venyi tänään parilla tunnilla, mutta toivottavasti pääsemme kuitenkin pelaamaan nelinpelimme tänään. Tarkoitus olisi aloittaa kello 15.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti