maanantai 20. syyskuuta 2010



Nyt on ensimmäinen treenipäivä täällä Hangzhoussa takana, ja olo kropassa sekä tuntuma palloon alkavat olla kohdallaan. Nousin tänään aamupalalle 9.30 aika syvästä unesta, mutta piristyin kuitenkin onneksi nopeasti. Hotellin aamupala oli ihan kohtuullinen, aika paljon oli kiinalaisia ruokia, mutta myös leipää ja muroja sai. Lähdin kentille 11.30 kuljetuksella, ja pääsimme heti treenaamaan taiwanilaisen Chang Yao-Lunin kanssa matsikentälle, jossa päivän ottelu oli jo loppunut. Intouduimme ”Samin” kanssa treenaamaan hyvällä intensiteetillä lähes kaksi tuntia, joten päätin jättää päivän toisen treenin väliin, jotta kroppa ei olisi väsynyt siinä tapauksessa, että ensimmäinen kaksinpelini on jo huomenna.

Kenttiä klubilla on kahdeksan, mutta ensimmäistä kertaa minun pelaamissani kisoissa Aasiassa kunnon keskuskenttä puuttuu. Kentät ovat aika keskellä kaupunkia, joten viereiset isot rakennukset luovat omanlaisensa tunnelman ja pallot pamahtavat kovaa lyödessä mukavasti kaiun ansiosta. Alusta sopii minulle loistavasti, kierteet purevat hyvin ja pomppu on korkea, mutta winnereitä pystyy silti lyömään mukavasti. Tässä ensimmäinen kuva, jossa näkyy myös treenikaverini ”Sam”.



Tässä toisessa kuvassa näkyvä puutalo toimittaa kisatoimiston virkaa ja taustalla näkyy myös pari urheilupuiston isoa stadionia.



Tästä kuvasta voi puolestaan ihmetellä kenttien takana kohoavan talon massiivisuutta. Talo luo muuten aika erikoisen taustan esimerkiksi smashejä lyödessä.



Treenin jälkeen tulin takaisin hotellille ja söin lounaaksi nuudeleita. Kävellessäni kauppaan otin myös hotellistani yhden kuvan, joka on tässä.



Loppupäivän vietin rauhassa hotellilla akkuja lataillen ja netissä surffaten. Hotellihuoneestani 18 kerroksesta on muuten myös ihan mukavat näkymät, mistä tässä osoitus. Pahoittelen ikkunasta aiheutunutta heijastumaa.



Huomiseen ohjelmaan ei lopulta kuitenkaan ollut merkitty minulle muuta kuin nelinpeli, joten ensimmäinen kaksinpelini on vasta keskiviikkona. Pelaan nelinpeliä taiwanilaisen Chen I-Tan kanssa ja olemme ykkössijoitettuja. Kohtaamme huomenna ensimmäisellä kierroksella ei ennen 11.30 kiinalaiset Li Angin ja Li Shenghanin.

2 kommenttia:

  1. Hauska lukea taas Aasian matkailustasi! Haluisin tietää paljonko keskustelet uuden nelinpeliparin kanssa käytettävästä taktiikasta tai merkeistä yms. ennen matsia?

    VastaaPoista
  2. Kiitos kommentistasi! Nelinpelin taktiikoista sopiminen riippuu yleensä aika paljon parista, jonka kanssa pelaan. Tällä kertaa, kun pelaan siis taiwanilaisen I-Tan kanssa, jolle englanninkieli ei ole kovin helppoa, jouduimme tyytymään aika perusasioihin puhuessamme taktiikasta. Sovimme mitä kumpikin tekee syötön jälkeen eli tuleeko syöttäjä aina verkolle vai vain ykkössyötöstä, sovimme missä toinen pelaaja seisoo toisen palauttaessa ja puhuimme tulevista vastustajista ja siitä miten heitä vastaan kannattaa pelata. Kentällä pelin aikana tietenkin näitä taktiikoita voi vaihtaa tilanteen mukaan, mutta tärkeimpänä asiana kentällä sovitaan aina ennen syöttöä mihin syöttöjä syöttää kummankin syöttönsä ja mihin verkkopelaaja liikkuu syötön jälkeen. Tutumpien parien kanssa joskus tulee sovittua myös palautuksen todennäköinen suunta ja verkkopelaajan liike palautuksen jälkeen.

    Vaikka nelinpeli on puhtaasti tiimityöskentelyä, kisoissa joissa pari vaihtuu tiheään, jokainen pelaa kuitenkin aika paljon vain sitä mihin itse on tottunut. Toinen pelaaja yrittää parhaansa mukaan siihen sopeutua ja aina silloin tällöin löytyy pari, jonka kanssa peli natsaa helposti. Joskus olen myös pelannut duppelia sellaisen parin kanssa, jonka näen ensimmäisen kerran vasta astuessani kentälle, jolloin etukäteen asioista sopiminen on ollut aika vähäistä. Toivottavasti vastaukseni tyydytti sinua, ja vielä loppuun, duppeliparin kanssa sovitaan tietenkin aina vielä edellisenä päivänä minkä värisillä vaatteilla pelataan, koska säännöt vaativat paria pukeutumaan samanvärisiin pelivaatteisiin. 

    VastaaPoista