lauantai 4. syyskuuta 2010

Terveisia Ranskan maaseudulta! Matka on ollut tahan asti aika erikoinen, mutta toivottavasti asiat tasta lahtevat kulkemaan. Saavuimme Ollin kanssa eilen aamulla, mutta ruumaan laittamamme matkatavarat eivat olleet ehtineet jatkolennolle Brysselista Marseilleen. Minulla oli onneksi tennisbagi kasimatkatavaroissa, joten mitaan paniikkia ei toki syntynyt, mutta pikkuhiljaa tassa alkaisi vaatelaukkua kaipaamaan, kun sita ei ole vielakaan nakynyt. Toivottavasti se jo huomenna saapuisi.

Otimme eilisen huilin kannalta, kun vaatteet olivat aika vahissa, mutta tanaan loysimme kylasta yhden urheiluvaatekaupan ja ostimme sortsit ja pari t-paitaa ja treenasimme kahdesti. Mokasin pakatessani ja unohdin laittaa piilolasit kasimatkatavaroihin, mutta onneksi taalta loytyi myos yksi optikkoliike ja sain hankittua treeneja varten piilareita. Aamulla treenasin Ollin kanssa ja illalla tsekkilaisen Blechan kanssa.

Paivan suurin yllatys tuli paivalla klubilla, kun juttelin supervisorille, joka kertoi minun olevan suoraan paasarjassa! En ollut edes ajatellut sen olevan mahdollista katsoessani keskiviikkona listaa kotona, kun olin vasta kolmastoista alternate-listalla. Noh, tallaiset yllatykset otan kylla mielellaan vastaan varsinkin, kun matkalaukkukin on viela kateissa. Nyt ei tarvitse turhaan stressailla viela pariin paivaan ja voin treenata ja valmistautua hyvin tuleviin paasarjaotteluihin.

Laitoin kannettavani talla kertaa myos ruumaan, joten joudun kirjoittelemaan klubin tietokoneella, mutta toivottavasti tekstista saa selvaa ilman a:n ja o:n pisteitakin. Yritan huomenna paivitella illalla fiiliksia tanne toivottavasti jo omalla koneella! Silloin voisin myos laittaa kuvia hienosta klubista ja mukavasta pikkuisesesta hotellistamme!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti