sunnuntai 19. syyskuuta 2010



Terveisiä Hangzhousta! Saavuin jo eilen illalla Kiinan maaperälle, mutta pääsin vasta tänään oikeaan osoitteeseen kisapaikalle. Treenit Suomessa ennen reissuun lähtöä sujuivat loppuun asti hyvin, ja viimeinen treeni Jarkon kanssa oli ainakin minun osaltani jopa erinomainen. Oli mukavaa päästä treenaamaan Jarkon kanssa ensimmäistä kertaa sitten toukokuun Davis Cupin, ja vedimme loppujen lopuksi neljä hyvää treeniä yhdessä. Jalkani ja pelini tuntuivat päivä päivältä paremmilta, ja lähdin matkalle luottavaisin mielin.

Lensin siis ensin perjantaina Finnairin myöhemmällä iltapäiväkoneella Lontooseen, josta jatkoin parin tunnin odotuksen jälkeen tämän näköisellä Cathay Pacificin ”jumbojetillä” Hong Kongiin.



Hong Kongissa nautin muutaman tunnin maailman parhaaksikin valitun lentokentän antimista ennen kuin lensin viimeisen kahden tunnin pätkän lähes typötyhjällä Cathay Pacificin Boeing 777-300 –koneella. Saavuin perille Shanghain Pudongin lentokentälle kahdeksalta eilen illalla, ja koska illan viimeinen bussi Hangzhouhun lähtee 19.30, vietin alkuperäisen suunnitelman mukaisesti yhden yön lentokenttähotellissa. Aamulla jatkoin taas matkaa 10.30 lähtevällä bussilla, joka oli perillä Hangzhoussa 13.30. On muuten kummallista, miltä Pudongin supermodernin lentokentän bussiterminaali näyttää sisältä. Ilmeisesti Kiinalaiset ovat ajatelleet, etteivät ulkomaalaiset kulje kentältä pois bussilla, joten bussiterminaaliin on turha käyttää yhtään ylimääräistä rahaa. Lentoterminaalit ovat siis vastaavasti todella hienot, kuten myös maailman ensimmäisen magneettien päällä kulkevan junan terminaali, joka myös löytyy Pugongin lentokentältä. Tässä kuva bussiterminaalin päärakennuksen sisältä.






Hangzhouhun päästessäni bussi jätti matkustajat noin viiden kilometrin päähän hotellistani, joten tarvitsin vielä taksin päästäkseni lopulliseen määränpäähäni. Kaikki ohi ajaneet taksit (joita kyllä riitti) tuntuivat kuitenkin olevan täynnä ja vasta lähes 45 minuutin odottelun nappasi. Kannatti lopulta olla ottamatta vastaan tarjouksia pimeiltä takseilta, jotka olisivat veloittaneen matkasta yli viisinkertaisen hinnan, ja joiden turvallisuudesta ei voi aina olla ihan varma.

Hotelli on hieno kansainvälinen ”Braim International Hotel”, jonka kisahinta pelaajille on aika edullinen alle 40 euroa yöltä. Normaalihinta on yli 100€, joten täytyy jälleen kiittää Kiinan tennisliittoa hyvän diilin neuvottelemisesta. Tässä on kuva huoneestani, joka on moderni ja melko iso.



Löysin tien toiselta puolelta pienen marketin, joten pääsin taas paikalliseen elämänmenoon mukaan ostamalla lounaaksi purkillisen nuudeleita. Syötyäni nuudelit otin suunnaksi tennisklubin, jonne pääsee tunnin välein lähtevällä kuljetuksella. En vielä tänään ottanut kuvia klubista, kun ehdin vain treenata tunnin kiinalaisen Xu Jun-Chaon kanssa ennen kuin piti jo lähteä päivän viimeisellä kuljetuksella takaisin hotellille. Kävin treenien jälkeen syömässä possua ja nuudelia lähellä olevassa paikallisessa ravintolassa, ja nyt otan illan rauhassa ja yritän saada unen päästä kiinni paikallisen ajan mukaisesti. Huomenna ohjelmassani on kaksi tennistreeniä matseihin valmistautuen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti