keskiviikko 22. syyskuuta 2010

Heliövaara – Bun 6-2, 6-3 Heliövaara/Chen – Bai/Ma 4-6, 1-6



Jep, kaksinpelin ensimmäinen ottelu meni niin kuin pitikin eli voitto tuli. Nelinpelissä sen sijaan pelasin aika surkeasti ja siinä valitettavasti tie tyssäsi kvartseihin. Nyt voin kuitenkin rauhassa keskittyä kaksinpeliin ja yrittää painaa siinä loppuun asti.

Kaksinpelini oli tänään lukemiltaan suhteellisen selvä, mutta en missään nimessä päässyt helpolla. Bunin lyönnit eivät olleet erityisen kovia, mutta hän pelasi ja varsinkin puolusti todella fiksusti ja osasi valita lähes aina ”oikein” lyönnin ahdinkotilanteissa. Ensimmäisessä erässä aloitin hyvin ja mursin heti ensimmäisen Bunin syöttövuoron ja onnistuin murrossa vielä uudestaan 4-2 –tilanteessa. Toisen erän aloitin myös murrolla, mutta sen perään hävisin ottelun ainoan syöttövuoroni. Seuraavat gamet olivat tosi tasaisia, mutta sain 3-3 –tilanteessa murron ja pidin omani perään kolmesta breikkipallosta huolimatta. Syötin kahteen niistä ässän ja kolmannessa Bun sai hipaistua pokalla palloa. Viimeisessä gamessa Bun oli ehkä jo hieman luovuttanut ja se tuli minulle helpohkonlaisesti puhtaasti. Matsi kesti tasan puolitoista tuntia.

Omassa pelissäni ehdottomasti tyytyväisin olen syöttööni, joka toimi tänään hyvällä prosentilla, vaikka mätkin ykköstäni menemään ihan reilusti. Jos Bunin varsinkin rystypalautus ei olisi tänään toiminut niin hyvin kuin se toimi, olisin päässyt syöttövuoroissani aika helpolla. Nyt täytyy kuitenkin antaa tunnustusta vastustajalle hyvästä ja järkevästä palautustyöskentelystä. Hän osasi pudottaa pallot hyvin jalkoihini, kun nousin syötöstä verkolle ja vastaavasti palauttaa hyvällä pituudella, kun jäin taakse. Takakentän pisteissä hallinta oli kuitenkin selvästi minulla. Bun taisi lyödä koko ottelussa yhteensä kolme winneriä takakentältä, mutta niin kuin kerroin, hän osasi tehdä hyökkäämisestäni hankalaa. Nousin tänään tosi paljon verkolle ja löin paljon hyviä volleyita , mutta en silti voittanut verkolla ihan niin suurta osaa pisteistä kuin olisin luullut. Bun ohitti ja luki hyökkäys- ja lentolyöntieni suunnat hyvin ja sai siten minut yrittämään muutaman kerran liian vaikeita ratkaisuja, jolloin tein virheen. Olen kuitenkin tyytyväinen siihen, että uskalsin koko ottelun pelata rohkeasti, vaikka välillä hävisinkin pisteitä.

Rohkea ja hyökkäysvoittoinen peli on varmasti hyvä ase myös huomenna, kun kohtaan korealaisen Choi Dong-Wheen. Näin hänen peliään eilen odotellessani nelinpelin alkua, ja sain hänen pelistään ihan hyvän käsityksen. Hänen rystypuolensa on mielestäni hänen heikompi puolensa ja hänen pelinsä perustuu aika pitkälle takakentän jyystämiseen. Pelasin Koreassa keväällä aika montaa hänen tyylistä pelaajaa vastaan, joten tiedän miten hänenlaisensa pelaajat voitetaan. Minun tulee pelata omilla vahvuuksillani eli ottaa palloa aikaisin ja käyttää kulmia hyödykseni, jolloin saan Choille kovan kiireen kentän toisella puolella. Toivottavasti pystyn myös syöttämään yhtä hyvin kuin tänään, jolloin omien syöttöjeni pitämisen tulisi olla suhteellisen helppoa ja saisin takakentän ralleistakin sitä kautta otteen. Kun olen niskanpäällä, aion myös nousta melko paljon verkolle, jolloin Choi ei pääse missään vaiheessa oikein rytmiin takakentältä. Odotan huomista ottelua mielenkiinnolla.

Päivän nelinpeli oli minun osaltani aika lailla pannukakku. Pian kaksinpelini jälkeen alkoi sataa, ja nelinpeli pelattiin sisäkentillä nopealla alustalla, jolloin varsinkin juuri nelinpelissä marginaalit ovat aika pienet. Vastustajillamme oli koko ottelussa yhteensä kolme murtopalloa, jotka kaikki no-ad –tilanteessa, ja he onnistuivat jokaisessa. Ja jokaisessa niissä ratkaisevassa osassa oli minun virheeni, joten en voi olla kovin tyytyväinen otteluun. Varsinkin ensimmäisessä erässä mokattuani erän ainoassa murtopallossa 4-5 –tilanteessa helpon korkean volleyn tunnelma ei ollut kovin katossa. Yritän kuitenkin unohtaa tuon duppelin nopeasti ja siirtää kaiken energiani kaksinpeleihin.

Tänään aamulla heräsin jo seitsemältä, koska matsini oli ohjelmassa heti päivän ensimmäisenä otteluna. En eilen(kään) saanut oikein unta illalla ilmeisesti aikaeron takia, joten unet jäivät noin kuuteen tuntiin, mutta sain piristettyä itseni pienellä happihyppelyllä ulkona. Lähdin klubille aamupalan jälkeen puoli yhdeksän kuljetuksella ja lämmittelin lyönnit läpi kiinalaisen Ma Ya-Nanin kanssa. Matsini loppui puoli kahdeltatoista, minkä jälkeen lähdin etsimään lähistöltä lounaspaikkaa ja ilahduin kovasti löytäessäni noin viidensadan metrin päästä kentistä Pizz Hutin! Söin lounaaksi alkupalalajitelman ja pastaa, ja otin nyt tämän reissun ensimmäisen ruokakuvankin. :-P



Ruoan jälkeen kävellessäni takaisin kentille alkoi sataa, joten seuraavat pari tuntia vietin pelaajien huoneessa kirjaa lukien ja matsia odotellen. Pääsimme lopulta kuitenkin aloittamaan neljältä tämän näköisessä sisähallissa, jossa oli muuten todella kuuma.



Duppelin jälkeen jouduin odottamaan 45 minuuttia kuljetusta takaisin hotellille, jossa söin nuudelia välipalaksi. Nälkä tässä alkaa kuitenkin vielä tulla, joten kai sitä täytyy tästä vielä lähteä käymään illallisella. Huomenna pitää olla tankit taas täynnä!


Vastaus kommenttiin:

Kiitos kommentistasi! Nelinpelin taktiikoista sopiminen riippuu yleensä aika paljon parista, jonka kanssa pelaan. Tällä kertaa, kun pelaan siis taiwanilaisen I-Tan kanssa, jolle englanninkieli ei ole kovin helppoa, jouduimme tyytymään aika perusasioihin puhuessamme taktiikasta. Sovimme mitä kumpikin tekee syötön jälkeen eli tuleeko syöttäjä aina verkolle vai vain ykkössyötöstä, sovimme missä toinen pelaaja seisoo toisen palauttaessa ja puhuimme tulevista vastustajista ja siitä miten heitä vastaan kannattaa pelata. Kentällä pelin aikana tietenkin näitä taktiikoita voi vaihtaa tilanteen mukaan, mutta tärkeimpänä asiana kentällä sovitaan aina ennen syöttöä mihin syöttöjä syöttää kummankin syöttönsä ja mihin verkkopelaaja liikkuu syötön jälkeen. Tutumpien parien kanssa joskus tulee sovittua myös palautuksen todennäköinen suunta ja verkkopelaajan liike palautuksen jälkeen.

Vaikka nelinpeli on puhtaasti tiimityöskentelyä, kisoissa joissa pari vaihtuu tiheään, jokainen pelaa kuitenkin aika paljon vain sitä mihin itse on tottunut. Toinen pelaaja yrittää parhaansa mukaan siihen sopeutua ja aina silloin tällöin löytyy pari, jonka kanssa peli natsaa helposti. Joskus olen myös pelannut duppelia sellaisen parin kanssa, jonka näen ensimmäisen kerran vasta astuessani kentälle, jolloin etukäteen asioista sopiminen on ollut aika vähäistä. Toivottavasti vastaukseni tyydytti sinua, ja vielä loppuun, duppeliparin kanssa sovitaan tietenkin aina vielä edellisenä päivänä minkä värisillä vaatteilla pelataan, koska säännöt vaativat paria pukeutumaan samanvärisiin pelivaatteisiin. :)

2 kommenttia:

  1. Loistavaa Harri!
    Kyllä on ilo lukea tätä blogia. Aina oikein odottaa, että millaista jälkeä sä kaukomailla teet. Hyvä näin!
    Sellainen mielenkiintoinen kysymys liittyen Davis Cupiin, millainen kiinnostus on kyseiseen tapahtumaan ja mitkä mahdollisuudet näet Suomella Sloveniaa vastaan kevään kierroksella.
    Toisekseen turnauskalenteriisi, kävikö mielessäsi Thaimaan CH tällä viikolla, siellä aika paljon vetäytymisiä ja uskomaton määrä LL.statuksella päässyt mukaan. Oliko se suunnitelmissa?

    Tsemppiä jatkoon!

    VastaaPoista
  2. Kiitos kommentistasi! Davis Cup on tapahtumana niin hieno, että sitä odottaa aina vesi kielellä jo monta kuukautta etukäteen. Ainakin meidän joukkueellamme on aina loistava yhteishenki, ja DC-viikot ovat vuoden kohokohtia kaikille joukkueen jäsenille. Tennispelaajan arki on kuitenkin usein aika yksinäistä hommaa, niin tällainen viikko joukkueen kanssa hauskaa pitäen on erittäin mukavaa vaihtelua. Lisäksi DC-viikot toimivat aina vähintään hyvänä treeniviikkona vaikkei itse pääsisi pelaamaan, ja myös hieronta- ja muista oheisjutuista on paljon apua. Hävittyämme Etelä-Afrikalle toukokuussa kaikki harmittelivat, että seuraava DC on vasta lähes vuoden päästä 2011 maaliskuussa.

    Ensi vuoden DC:ssä vastaamme tulee siis Slovenia, joka on tennismaana mennyt ihan viime vuosina paljon eteenpäin. Heidän ykkös- ja kakkospelaajansa (Zemlja ja Kavcic) ovat melko tasaväkisiä hieman yli 100 rankingillaan, mutta uskon joukkueemme pystyvän kaatamaan heidät perussuorituksella kaikkien ollessa terveenä.

    Thaimaassa oli siis kaksi chellengeria nyt tällä ja viime viikolle, jotka olisivat voineet olla ihan hyvä vaihtoehto minulle. Arvasin kuitenkin jo kauan sitten, että noista kisoista tulee varmasti todella kovatasoiset jaettaviin pisteisiin nähden ja valitsin mieluummin futuret täällä Kiinassa. Kaksi challengeria peräkkäin plus vielä ATP Tourin kisa samassa kaupungissa houkuttelevat mukaan paljon kovia pelaajia. LL-paikkoja tuli kuitenkin todellakin uskomattoman monta, mutta tuollaisia asioita on vaikea ennustaa. Saattoi olla vaikka, että moni pelaaja sairastui hotellin ruoasta. Mietin kisavalintojani tehdessä varmaan enemmän kuin muut sitä, millainen taso johonkin kisaan on odotettavissa ja teen valintoja aika paljon siihen perustuen. Siksi en mennyt tällä ja viime viikolla Bangkokin challengereihin.

    VastaaPoista