sunnuntai 11. heinäkuuta 2010

Terveisiä Saarenmaalta! Treenit kotipuolessa on nyt tehty, joten tänään aamulla oli aika pakata laukut ja ottaa suunnaksi Eestin Kuressaare. Reittini oli jälleen hieman erikoinen, mutta mikäs siinä, lentäminen on minusta hauskaa ja kaiken lisäksi sain lennot halvalla. Lensin Air Balticilla ensin Riikaan, jossa vaihdoin pikaisesti konetta ja lensin takaisin päin Tallinnaan. Siellä tapasin lautalla tulleen Micken ja jatkoimme vielä Estonian Airin koneella Kuressaareen. Ensimmäinen lentoni lähti Helsingistä 11.35 ja perillä Kuressaaressa olimme Micken kanssa 15.45, joten matka-aika oli ihan kohtuullinen.

En valinnut tällä kertaa kisahotellia, vaan katsoin netistä halvan Repo hotellin kaupungin keskustasta läheltä ravintoloita ja kauppoja. Majoittauduin ja kävelin vartin matkan kentille, jossa vedimme Micken kanssa noin tunnin kevyet treenit. Illan tullen menimme porukalla Micken, Samin ja Jesperin kanssa syömään. Söin hyvän kana-ceasarin ja pastaa lihapullien kanssa. Kävelimme vielä ruoan jälkeen kauppaan ennen kuin erosin porukasta ja tulin takaisin hotellilleni. Ilta kului tietenkin television ääressä jalkapalloa katsellen.

Huomenna vedän pari tennistä, ensimmäisen ranskalaisen Axel Michonin kanssa ja toisen Micken kanssa. Kaaviot tulevat iltapäivällä, ja samalla selviää pelaanko ensimmäisen pelini tiistaina vai keskiviikkona. Nyt palaan kuitenkin takaisin jalkapallon pariin!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti