torstai 15. heinäkuuta 2010

Heliövaara - Irdoja 7-6(4), 7-5 Heliövaara/Ryderstedt - Agafonov/Felder 6-1, 7-5

Jes, päivän eräsaldoksi tuli 4-0! Aika hyvä suoritus, kun ottaa huomioon, että ainoastaan yhdessä näistä neljästä erästä en ollut 1-4 tappiolla. Päivän teema taisikin siis olla "takaa-ajoasemasta voittoon".

Ottelusta Irdojaa vastaan ei tullut ollenkaan sellainen kuin olisin halunnut. Irdoja aloitti kotiyleisön edessä kunnon hurmoksessa paukutellen kämmeniä sydämensä kyllyydestä siirtyen 4-1 -johtoon minun pyöritellessä päätäni. Sain onneksi kuitenkin tsempattua breikin takaisin, ja siitä edettiin syötönpidoilla tie breakiin. Siihen sain hyvän alun voittaen heti ensimmäiset kaksi pistettä enkä luopunut enää johtoasemastani. Syötin tie breakin todella hyvin ja se oli varmasti voittoni avaintekijä.

Toisessa erässä Irdoja löysi kuitenkin taas flow'nsa ja pelasi itsensä 4-1 -johtoon kahdella murrolla. Erän kuudes peli oli erän kannalta henkisesti ratkaiseva, ja minun onnistuessani pitkän gamen jälkeen murrossa, ainakin minulla oli tunne, että voitan tämän erän, vaikka olinkin vielä breikin jäljessä. 4-5 -tilanteessa mursin Irdojan syötön nollille ja breikkasin vielä kerran ottelun loppuun. Matsipallo oli aika huikea, kun palautukseni osui verkkonauhaan ja meni yli, mutta Irdoja ehti siihen juuri ja juuri ja nousi verkolle. Minä ohitin rystykrossilla, mihin Irdoja heittäytyi ja sai vielä aikaiseksi pahan volleyn kämmenelleni. Sain kuitenkin vielä kurotettua loistavan kämmenkrossiohituksen ja riensin auttamaan maassa makaavan vastustajani ylös kättelemään. Irdoja ei kyllä tosiaankaan antanut missään vaiheessa periksi, vaan taisteli viimeiseen asti.

Olosuhteet eivät olisi voineet mitenkään olla tänään erilaisemmat kuin eilen. Aamulla satoi jonkin aikaa, mikä pehmensi kentät perunapelloksi varsinkin takarajan takaa. Jalat upposivat syvälle massaan aina liukuessa, ja liikkeellelähdöisskin kenttään syntyi isoja kuoppia. Kaikkein eniten minua vaikeutti kuitenkin pysähtyvä, todella korkea pomppu. Minulla oli välillä ihan oikeasti vaikeuksia ylettyä Irdojan kick-syöttöihin varsinkin rystylläni, kun pallo pomppasi niin korkealle. Minun oli pakko siirtyä palauttamaan monta metriä takarajan taakse, jotta pystyin palauttamaan kunnolla. Irdoja pelasi takakentältä aika korkealla yläkierteellä, joka myös pomppasi todella korkealle ja kentän huonosta kunnosta johtuen myös hyvin usein vinoon. Oli todella vaikeaa ottaa palloa noususta, ja jouduin myös peruslyönneissä ottamaan pari askelta taakse ja lyömään useammin laskevaan palloon. Siitä johtuen en saanut Irdojalle aikaiseksi ihan niin kovaa kiirettä kuin olisin halunnut ja jouduin hain välillä turhan vaikeita ratkaisuja.

Onneksi pelasin kuitenkin tänään aivan erän loput keskittyneesti ja hyvin, jotta säästyin kolmannelta erältä. Oma syöttöni kulki tänään ihan mukavast ja varsinkin ykkönen oikein hyvällä prosentilla. Rystykrossini ei tahtonut mennä tänään millään kolmea metriä lähemmäksi sivurajaa, vaan se jäi lähes koko ajan keskelle kenttää. Sama ongelma oli yhdessä matsissa Kiinassa myöskin vasuria vastaan, joten täytyy miettiä mitä asialle voisi tehdä. Joko alitajunta jotenkin estää lyömästä lähemmäksi viivaa tai sitten osuma on aina pikkaisen myöhässä. Tärkeintä tänään oli kuitenkin voitto ja sehän tuli.

Duppelimme Michaelin kanssa alkoi vallan mainiosti ja mursimme Felderin syötön kahdesti ensimmäisessä erässä pitäen samalla omamme vaikeuksitta. Toisessa erässä minä kuitenkin hävisin oman syöttöni 1-2 -tilanteessa ja tilanne oli nopeasti 1-4. 2-4 -tilanteessa saimme kuitenkin murrettua takaisin Felderin syötön ja tasoitimme erän syötönpidollani. 4-5 -tilanteessa Michaelin syötössä hävisimme kolme ensimmäistä pistettä ja näin ollen vastustajat saivat neljä eräpalloa, mutta me sovimme Michaelin kanssa taistelevamme pidon tähän gameen ja onnistuimme siinä. Heti perään mursimme neljännen kerran Felderin syötön, ja pidin vielä ottelun loppuun omani parin ässän säestämänä. Ensimmäinen erä oli meiltä todella hyvä ja toinen taisteluna erinomainen. Tästä on hyvä jatkaa huomiseen duppeliin eestin DC-paria Kunnap/Zopp vastaan.

Kaksinpelissä saan vastaani venäläisen Alexander Lobkovin, joka pudotti tänään kolmanneksi sijoitetun romanian Gardin kolmen ja puolen tunnin väännössä. Lobkov paukuttaa lyöntinsä molemmilta puolilta todella kovaa ja varsinkin hänen kämmenensä on vaarallinen. Toisaalta, vaikka hän tekee kämmenellään selkeästi enemmän pisteitä, myös virheitä tulee siltä puolelta enemmän. Ajattelin lähteä huomiseen otteluun sekoittavalla taktiikalla, koska tiedän, että ainakaan lyöntien kovuudessa en tule pärjäämään. Slaissini on ollut viime aikoina hyvässä vireessä ja meinaan käyttää sitä huomenna säästelemättä. Omissa syötöissäni pyrin pelaamaan aina paikan saadessani nopeita pisteitä ja palautusgeimeissä puolestaan tempoa vaihtelevaa peliä yllättävillä hyökkäyksillä höystettynä. Jos kentät ovat yhtä hitaat kuin tänään, myös korkeammat yläkierteet saattavat olla tehokkaita. Yritän välttää hyvän rytmin antamista vastustajalle, koska silloin Lobkovin mättämispeli on parhaimmillaan. Ottelu on huomenna kolmoskentällä toisena matsina kello 11 alkavan matsin jälkeen.

Tänään oli vuorossa reissun ensimmäinen aikainen aamuherätys, joka ei kuitenkaan tuottanut sen suurempia vaikeuksia. Pallottelin Micken kanssa yhdeksältä puoli tuntia ja pelasin matsini kymmeneltä. Yhden aikaan haimme lounasta jälleen kaupasta makaronilaatikon ja vihannes-lihapadan muodossa, minkä jälkeen otin hotellilla pienet päiväunet. Duppeli oli vuorossa kello 17. Sain aamulla Kailaheimon Roopelta hyvän ravintolavinkin illalliselle, joten lähdin pyöräilemään rannalla sijaitseville kylpylähotelleille, joissa kaikissa on hyvät ravintolat. Olin jotenkin ihan unohtanut nuo hotellit ja niiden ravintolat, mutta onneksi kaverit auttavat hädässä! :) Hotelleilta aukeaa tällainen näkymä.


Roopen suositteleman Hotelli Merin ravintola oli tänään jostain syystä kiinni, mutta onneksi viereisessä hotellissa oli ravintola auki. Palvelu pelasi siellä aivan erilailla kuin keskustassa ja tunnelmakin oli paljon mukavampi. Otin alkupalaksi capresen eli tomaattia ja mozzarellaa ja ei että kuinka oli hyvää. Mozzarella oli laatutavaraa ja maustaminen oli osunut täysin nappiin. Tässä annos.



Pääruoaksi päätin tänään herkutella pihvin pippurikastikkeella. Ainoa miinus oli annoksen hieman turhan pieni koko, mutta maku oli kyllä aivan loistava. Liha oli todella mureaa ja jälleen kerran maustaminen oli onnistunut erinomaisesti. Kyllä kelpasi syödä sisäfilettä alle kymmenellä eurolla.


Ruokailun jälkeen hain vielä kaupasta vähän pähkinöitä iltapalaksi ja otin loppuillan leppoisasti. Kaikki energia on huomenna tarpeen, kun edessä on taas kahden ottelun päivä lämpimissä olosuhteissa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti