torstai 8. heinäkuuta 2010


Hei! Norjan kisat loppuivat siis viime viikon perjantaina. Matkustimme Juhon ja Timon kanssa kolmistaan kotiin lauantaina junalla ja Finnairin koneella ja pääsimme kotiin iltapäivällä. Lauantai oli siis matkustuspäivä, ja sunnuntaina vedin kevyen huoltavan harjoituksen pitäen muuten päivän ihan vapaana. Olipa mukavaa nauttia pitkästä aikaa suomalaisesta kesästä.

Maanantaina vedin yhdet tennistreenit Juhon kanssa Talin massoilla. Kylläpä tuntui massatennis hankalalta. Talin kentät alkavat olla aika kovat ja liukkaat, joten liikkuminen oli aika vaikeaa. Kaikkein haastavinta on minusta saada pidettyä hyvä tasapaino niin liikkumisen kuin varsinkin lyönnin aikana. Pokat kolisivat ja virheitä tuli paljon, mutta jostainhan se massatennis on aloitettava. Massalla pitää liikkua vielä paremmin syvyyssuunnassa kuin kovalla kentällä, vaikka myös kovalla se on tärkeää. Jos vastustaja saa lyöntiinsä hyvän pituuden, on massalla parempi ottaa suosiolla pari askelta taaksepäin mieluummin kuin lyödä palloa heti pompun jälkeen, koska pallon pomppu vaihtelee aika paljon. Lyhyissä palloissa taas pallo pysähtyy pompussa enemmän kuin kovilla kentillä, joten vastaan tuleminen on tärkeää, ettei joudu kurottelemaan.

Eesti pelaa nyt viikonloppuna Davis Cup –ottelun kotikentällään Tallinnassa Bosnia ja Hertsegovinaa vastaan. He kaipasivat hyvää sparraria ykköspelaajalleen Jürgen Zoppille, joten valmentajani Olli järjesti minulle kahden päivän massatreenileirin Tallinnaan. Valmentajana Eestin maajoukkueessa toimii Pasi Virtanen, joka oli minun ensimmäisiä valmentajiani alle 10-vuotiaana, joten treenit oli helppo järjestää tutun valmentajan kanssa.

Lähdin Tallinnaan lautalla tiistaina aikaisin aamulla ja tulin takaisin Helsinkiin eilen illalla. Tiistaina treenasin aamupäivällä pari tuntia Zoppin kanssa ja iltapäivällä pelasimme pari erää nelinpeliä. Keskiviikkona vedin taas aamutreenit Zoppin kanssa, mutta iltapäivällä pelasin erän singeliä Vladimir Ivanovin kanssa ennen kuin pelasimme taas puolitoista erää duppelia. Pelini tuntui paremmalta treeni treeniltä ja viimeinen erä Ivanovin kanssa alkoi tuntua jo ihan kohtuulliselta. Voitin Ivanovia vastaan treenierän 6-4, Zoppia vastaan hävisin tiistaina 6-4 ja keskiviikkona tilanne oli 4-6, 5-4, kun aika loppui. Oli hyvä saada heti alusta alkaen tuntumaa pisteiden pelaamiseen, eikä tyytyä vain perustreenaamiseen. Jokainen treeni vie nyt massapeliäni eteenpäin, enkä tietenkään olettanutkaan, että pelini olisi kuosissa heti alustanvaihdon jälkeen.

Eestin DC pelataan Tallinnan uudella, superhienolla Tondin tennisklubilla, jonka massoilla oli ilo treenata. Hallin rakentaminen on vielä hieman vaiheessa, mutta seitsemän kovaa kenttää sisällä, neljä sisämassaa ja seitsemän ulkomassaa on jo käyttövalmiina. Pukuhuoneet ovat yhdet hienoimmista, missä olen ikinä ollut, ja halliin suunniteltu kylpyläkin tullee olemaan todella hieno. Hallin toisessa kerroksessa toimii myös muun muassa Eestin tennisliitto, jonka naapurina mukavissa tiloissa nukuin yöni. Samalla klubilla pelataan myös Tallinnan future puolentoista viikon päästä, joten oli ihan hyvä päästä hakemaan tuntumaa kenttiin jo etukäteen.

Tänään jatkoin treenausta Juhon kanssa parin tunnin aamusessiolla, ja illalla menimme fysiikkavalmentajani Erikin kanssa Liikuntamyllyyn vetämään yhden ylläpitävän fysiikkatreenin. Perjantaina ja lauantaina vedämme Ollin kanssa kaksi tennistä päivässä ennen kuin sunnuntaina otan suunnaksi taas Eestin, tällä kertaa Saaremaan saaren. Sain lentolipun kohtuuhintaan, joten lennän koko matkan, vaikka reititys onkin hieman siksakkia. Lennän ensiksi Air Balticilla Riikaan, josta jatkan samalla yhtiöllä Tallinnaan, missä vaihdan vielä Estonian Airin koneeseen Kuressaareen. Yhteensä kolme lentoa, mutta hinnaksi tuli suunnilleen sama kuin laiva-taksi-bussi –yhdistelmällä eikä hieman yli neljän tunnin matka-aikakaan ole paha.

Kuressaaren kisan osallistujalista on tänä vuonna yllättävän kova ainakin viime vuoteen verrattuna, mutta lähden silti tavoittelemaan hyvää menestystä. Pelini alkaa olla sillä tasolla, että ainakin futureissa pystyn hyvällä pelillä pistämään kampoihin kenelle vain ja miksen myös voittamaan. Nyt vedän hyvää treeniä vielä kaksi päivää kotona ja hyvät viimeistelyt kisapaikalla Micke Kontisen kanssa sunnuntaina ja maanantaina. Tiistaina kisojen alkaessa massapelini pitäisi siis olla kunnossa. Kuten jo aikaisemmin kerroin, duppelia pelaan ruotsalaisen Michael Ryderstedtin kanssa.

Seuraava postaukseni onkin sitten luultavasti Kuressaaresta, joten siihen asti kuulemiin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti