torstai 22. heinäkuuta 2010

Heliövaara/Paukku - Gorcic/Setkic 6-3, 6-3

Voitimme tänään bosnialaisparin peruspelillä, ja huomenna onkin vuorossa neljäs peräkkäinen duppelifinaalini. Ensimmäinen erä alkoi meiltä hieman tahmeasti, mutta pidimme kuitenkin syöttömme ja mursimme Setkicin 2-2 -tilanteessa sekä uudestaan 5-3 -tilanteessa. Toisessa erässä breikkasimme 2-1 -johtoon, mutta siihen kohtaan tuli Juholta kolmen kaksoisvirheen oma syöttövuoro ja meidät murrettiin heti takaisin. 4-3 -tilanteessa onnistuimme kuitenkin vielä kerran murrossa ja pidimme syöttöni loppuun vieden ottelun reilussa tunnissa.

Kaiken kaikkiaan päivän ottelusta huomasi, että pystymme Juhon kanssa voittamaan ihan hyviä pareja esittämättä mitään erikoista tennistä ja pelaamalla ihan peruspeliämme. Menemme paljon väliin syötön ja palautuksen jälkeen ja saamme siten vastustajat monesti yrittämään vaikeita lyöntejä. Lisäksi niin syöttö- kuin palautuspelimme on hyvin duppeliin sopivaa ja pystymme ottamaan verkon haltuumme hyvällä verkkopelillä. Uskon, että meillä on hyvät mahdollisuudet huomisessa finaalissa ukrainalais-uruguaylaista Agafonov/Felder paria vastaan.

Lähdimme tänään kentille 9.30 ja löimme aamupallottelut kuviolla Harri-Juho ja Micke-Timo. Juhon ja Timon mennessä pelaamaan otteluaan, jatkoimme me Micken kanssa treeniä vielä reilun tunnin verran takakentän drilleillä ja liikkumisharjoitteilla. Henri Kontisen valmentaja Peter oli täällä Micken kanssa, joten hän veti meille oikein hyvät treenit. Treenien jälkeen menimme lounaalle jälleen Tondi grilliin ja pian sen jälkeen olikin jo duppelimme vuoro. Matsin jälkeen tulimme takaisin hotellille ja lähdimme illalliselle vanhaan kaupunkiin. Timo tiesi sieltä hyvän italialaisen ravintolan, josta sai erinomaista ruokaa. Otin alkupalaksi ceasar-salaatin kanalla ja pääruoaksi t-luupihvin. Kävelimme ruokailun jälkeen vielä hetken vanhassa kaupungissa ja pistäydyimme takaisintulomatkalla jäätelölle Viru-keskuksessa. Iltaohjelmaan kuului vielä tavaroiden pakkaus, koska meidän on tarkoitus tulla huomenna finaalin jälkeen vielä iltalaivalla kotiin. Voi siis olla, etten ehdi huomenna illalla päivittämään blogia, mutta tuloksen pitäisi ainakin täältä löytyä heti matsin jälkeen.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti