keskiviikko 28. heinäkuuta 2010

Heliövaara/Paukku - Sekulic/Taubert 6-4, 7-6(5)

Oma pelimme oli tänään aika virhealtista, mutta on myös tärkeää pystyä voittamaan huonolla pelillä. Saimme huonon alun, kun vastustajat mursivat Juhon syötön heti toisessa pelissä, mutta onneksi saimme murrettua takaisin 2-4 -tilanteessa ja uudestaan 4-4 -tilanteessa. Toisessa erässä meillä oli yhteensä seitsemän murtopalloa, mutta varsinkin minä kunnostauduin mokaamaan niitä oikein liukuhihnalta, joten edettiin tie breakiin ilman syötönmurtoja. Siinä me nostimme tasoamme juuri riittävästi ja saimme ratkaistua ottelun kahdessa erässä.

Koko ottelun ajan pelimme oli hieman takalukossa. Pelasimme periaatteessa oikein hyvin, hallitsimme peliä mainiosti ja pääsimme jatkuvasti ratkaisemaan pisteitä verkolta, mutta helppoja volley-virheitä tuli varsinkin minulle uskomattoman monta. En tiedä miksi, mutta jotenkin missasin tänään todella paljon helppoja volleyita, kun joskus saattaa tulla duppeleita, joissa teen vain kaksi volley-virhettä koko ottelussa. Syötimme kuitenkin Juhon kanssa molemmat hyvin ja pidimme omat syöttömme helposti, joten suurempaa paniikkia ottelussa ei syntynyt missään vaiheessa. Mielialamme pysyi koko ottelun ajan positiivisena, mikä auttoi meitä varmasti paljon.

Huomenna saamme kvartsissa vastaamme brasilialais-portugalilaisen parin Ghem/Pereira. He ovat varmasti ihan hyvä pari, mutta uskon myös, että me parannamme peliämme paljon huomiseksi ja annamme pallolle tosissaan kyytiä. Ottelumme on illan viimeisenä luultavasti noin kahdeksan aikaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti