sunnuntai 1. elokuuta 2010

Niihao!


Niihao! Olen taas Kiinassa muutaman viikon Euroopassa oleilun jälkeen. Lensin siis myöhään perjantai-iltana Finnairin koneella Hong Kongiin ja sain nukuttua koneessa yli seitsemän tuntia. Hong Kongissa minulla oli aika tiukka vaihto, joten riensin suoraan Dragonairin lennolleni Pekingiin. Kiinan ilmatila oli kuitenkin parin kovan ukkosen takia pahasti ruuhkautunut, joten jouduimme odottamaan koneessa istuen lähtölupaa lähes kolme tuntia. Lentoemännät pitivät kuitenkin matkustajista hyvää huolta tarjoten juotavaa, muffinsseja ja Häagen-Dazs –jäätelöä. Lentoyhtiöiden palvelukulttuuri täällä Aasiassa on aivan eri sarjassa muun maailman kanssa. Lopulta laskeuduimme 2,5 tuntia myöhässä Pekingin lentokentälle, josta nappasin taksin hotellille. Olin perillä vasta 22.30 lauantai-iltana, joten hain vain pikaisesti kupillisen nuudelia kioskista ja kävin nukkumaan.

Tänään heräsin aamulla paikallista aikaa kello 9 jopa pirteänä ja menin aamupalalle. Aamupala Holiday Inn Express hotellillani koostuu pääasiassa paikallisista ruoista, mutta sehän ei minua onneksi haittaa. Otin itselleni tämän näköisen annoksen.



Lähdin pian aamupalan jälkeen kentille kello kymmenen kuljetuksella. Kuljetukset lähtevät puolen tunnin välein, joten jokaiselle löytyy varmasti sopiva aika. Matka kentille kesti noin 15 minuuttia, ja perille saapuessa näky ei ollut hassumpi. En tiennyt millaisella klubilla tämä kisa pelattaisiin, mutta en usko kovin monen Challenger-pelaajan löytävän tästä hirveästi valittamisen aihetta. Klubi on vaatimattomasti sama, jolla pelattiin olympialaiset ja jolla pelataan ensi kuussa miesten 500 pisteen ATP-kisa. Kaikki palaajien tilat ovat tietysti näiden kisojen mukaiset, joten nyt joutuu kyllä väkisinkin pienen hemmottelun uhriksi. Kahdella isoimmalla stadion-kentällä ei tätä kisaa pelata, mutta eivätköhän nuo muutkin kentät riitä. Tässä kuvassa on tämän kisan ajan keskuskenttänä toimiva kenttä 1.



Tässä puolestaan näkyy neljä matsikenttää sekä taustalla olympialaisten keskuskenttä, jota ei valitettavasti päässyt sen kummemmin ihailemaan, kun kaikki portit olivat lukossa.



Keskuskentän toiselta puolelta löytyy vielä kuusi harjoituskenttää, joista kolme näkyy tässä kuvassa.



Saavuttuani klubille hain ensin akkreditointi-passin, jolla pääsee kulkemaan paikasta toiseen ja jatkoin suoraan refereen toimistoon selvittämään mahdollista nelinpeliparia. Sain sovittua parikseni korealaisen Jun Woong-sunin, jonka tunnen parin kuukauden takaa Korean reissulta. Junin kämmen ja syöttö ovat aivan identtiset kuin Federerillä ja vain hänen kahdenkäden rystynsä sekä aasialainen ulkonäkönsä erottavat heidät toisistaan. Junilla on hyvä peli ja hän on voittanut urallaan todella kovia pelaajia, joten meillä voi olla ihan hyvät saumat huomisessa duppelissa liettualais-kroatialaista Grigelis/Skugor paria vastaan. Matsimmme on huomenna päivän ensimmäisenä otteluna kentällä seitsemän kello 15.

Selvitettyäni duppelikuviot sain sovittua treenit Nikolaus Moserin kanssa, joten me treenasimme reilun tunnin puoliltapäivin. Kentän pinnoite on sama kuin US Openissa enkä oikein tiedä miten kenttään pitäisi suhtautua. Kovat yläkierteen pomppaavat voimakkaasti ylöspäin kentän ottaessa spinniä hyvin, mutta lyödessä painavia kierteettömiä tai alakierteisiä lyöntejä pallo liukuu kentän pinnasta todella nopeasti. Yläkierreveivaajaa vastaan kenttä on siis hidas ja suorahkoja lyöntejä lyövää vastaan nopea. Toisaalta syöttäminen on helppoa, kun sekä flätti että kicki toimivat hyvin. Hitaissa palloissa pitää muistaa tulla runsaasti vastaan, jotta palloa pääsee painamaan kunnolla ja saa lyöntiin tarpeeksi painoa.

Treenien jälkeen söin klubilla lounaaksi tämän näköisen annoksen. Kulhossa on nuudelia ja kanaa, ja sivussa on tonnikala-sandwich.



Pidin pienen ruokalevon kirjan parissa ennen kuin oli toisen treenin aika. Sain tällä kertaa kaverikseni japanilaisen Hiroki Moriyan, jonka kanssa oli ilo lyödä krosseja ja volleyta ihan pitkän kaavan mukaan löydettyämme todella hyvän rytmin lyömiseen. Pelasimme vielä muutaman gamen loppuun, minkä jälkeen suuntasin takaisin hotellille. Kello lähenteli suihkun jälkeen jo kuutta, joten menin illalliselle hotellin alakertaan, jossa oli tarjolla parin lämpimän ruoan buffet. Ruoka oli oikein hyvää, vaikka varsinkin kana oli maustettu aika voimakkaasti. Loppuillan otin rauhassa huoneen viileydestä nauttien.

Huomenna ohjelmassa on siis duppelin ensimmäinen kierros kello 15. Kaksinpelin ensimmäinen otteluni 2-sijoitettua ukrainalaista Ivan Sergeyeviä vastaan on vasta tiistaina.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti