Tästä päivästä ei tullut ainakaan tenniksessä mitään suurta suomalaista urheilujuhlaa. Lähdimme Timon kanssa hyvällä fiiliksellä ja itseluottamusta puhkuen aamulla hallille, mutta seitsemän tunnin päästä paluumatkalla fiilis oli kyllä niin kaukana aamuisesta kuin olla ja voi. Joskus näitä huonoja päiviä vaan tulee eteen, mutta tavoitteena on tietysti saada tällaisten päivien määrä niin pieneksi kuin mahdollista. Näistä päivistä ei tule masentua, vaan niistä pitää sisuuntua treenaamaan jatkossa entistäkin kovempaa.
Kaksinpelini lähti ihan kohtuullisesti käyntiin minun osaltani, mutta Bjelica sen sijaan oli heti alusta alkaen aika tulessa. Hän mursi minut toisessa gamessa lyöden samaan gameen viisi läpilyöntiä, joista viimeisen vielä breikkipallossa suoraan ykkössyötönpalautuksesta. 0-3 -tilanteessa hän mursi minut vielä uudestaan, ja 0-5 -tilanteessa sain vain kaunisteltua erälukemia yhdellä syötönpidolla.
Toiseen erään sain huomattavasti paremman alun, kun pidon jälkeen otin ottelun ensimmäisen murron toisessa gamessa. 2-0 -tilanteessa Bjelica pelasi kuitenkin jälleen hyvän gamen ja onnistui jälleen murtamaan minut suoralla ykkössyötön palautuswinnerillä. Sama tahti jatkui ja hän teki ykkössyötön palautuswinnerin vielä kolmannen kerran 2-2 -tilanteen breikkipallossa. Sain 2-4 -tilanteessa pidettyä ja 3-4 -tilanteessa taistelin itseni takaisin peliin 40-15 -tilanteesta luudaamalla kovan ähkimisen ja puhkimisen jälkeen breikin takaisin kolmannella breikkipallollani. Ajattelin tuossa tilanteessa päässeeni vihdoin kunnolla peliin mukaan, mutta mitä vielä, sain seuraavassa kahdessa gamessa yhden pisteen ja senkin virhetuomiolla.
Timo osasi hyvin kuvailla oloani kentällä tämän päivän ottelussa. Olisin niin toivonut pystyväni painamaan jotain nappia ja räjähtämään. Toivoton virheiden määrä sai minut lähestulkoon pakahtumaan sisäisesti, kun vaikka mitä tein, pallot eivät löytäneet tietään verkon yli rajojen sisään. Muistan saman tunteet tasan vuoden takaa USA:n kiertueeltani. Oli vaan merkillistä, kun lyönti tuntui ennen matsia niin hyvältä, että miten matsin alkaessa en pystynyt tekemään juuri mitään muuta kuin virheitä. Tekniikkani oli jotenkin ihan sekaisin, enkä saanut edes palloa lähtemään kovaa, saati saamaan vastustajaani ahdinkoon. Löin koko matsissa kaksi winneriä takakentältä. Tähän kun yhdistää vielä huonosti kulkeneen syöttöpelin ja vastustajan hyvän päivän, niin periaatteessa viisi gamea oli aivan maksimi, mihin tänään pystyin. Mutta onneksi tällaiset päivät ovat aika harvinaisia.
Päivän nelinpelissäkään onni ei meitä hirveästi suosinut. Meillä oli Timon kanssa eräpallo kaikissa kolmessa erässä, mutta silti voitimme niistä vain yhden. Super tie breakissakin saimme erinomaisen alun, kun otimme heti kaksi peräkkäistä minibreikkiä siirtyen 6-1 -johtoon, mutta sen jälkeen vastustajamme voittivat jokaisen pisteen omilla syötöillään. Meillä oli yksi ottelupallo 10-9 -tilanteessa heidän syötössään, mutta se ei tällä kertaa riittänyt. Duppelissa pelintasoni oli sentään hieman parempi kuin singelissä, mutta ei duppelikaan nyt varsinaisesti mitään hyvää peliä minulta ollut.
Jään tänne Zagrebiin vielä huomiseksi, ja lähdemme Timon kanssa yhdessä täältä pois vasta perjantaina. Timo lentää kotiin, ja minä matkustan kaksi tuntia junalla Ljubljanaan, jossa aloitan ajoissa valmistautumisen massalla pelattavaan Davis Cupiin. Odotan mielenkiinnolla, minkälaisen sisämassan slovenialaiset ovat Tivoli-areenalle rakentaneet, koska kenttä voi olla lähes miten nopea tai kova tahansa. Tavoitteeni on kuitenkin treenata ensi viikko kovaa ja osoittaa pystyväni pelaamaan hyvin myös massalla, jotta olen valmis pelaamaan niin kaksin- kuin nelinpelissä jos kapteeni niin valitsee.
Aina ei voi voittaa. Pää pystyyn molemmille herroille ja eikun uutta matoa koukkuun.
VastaaPoistaTsemia vaan jatkoon!
VastaaPoista